Lisukkeena taas kuminansiemenriisiä, jota oli myös tikka masalan kanssa |
Tässä sitä kuitenkin olisi, vaihteeksi intialaista, currykanaa. Respti poimittu tutusta ja turvallisesta gojeen arkistosta. Reseptiä olen hieman taas muokannut, mutta täytyy taas sanoa, että tulisuutta olisi saanut olla enemmän, lisätystä chilistä huolimatta. Myös "intialaisuutta" olisin makuun halunnut. Ehkä ensi kerralla sekaan myös garam masalaa ja korianterijauhetta.
Ainekset
- kananlihaa leikattuna sopiviksi paloiksi (itse käytin marinoimattomia kanankoipia, joista leikkasin lihat irti)
- 1 dl oliiviöljyä
- 2 sipulia
- 4 kynttä valkosipulia
- 1 - 2 rkl raastettua inkivääriä
- n. 1 dl curryjauhetta
- 2 tl kanelia
- 2 tl paprikajauhetta
- 2 laakerinlehteä
- 1 chili pieniksi pilkottuna (tämän voi jättää pois)
- 1 tl makeuttajaa (tämä voi olla siirappia, hunajaa, sokeria tms. Itse käytin ruokosokeria)
- 2 rkl tomaattipyrettä
- 4 dl maustamatonta jukurttia
- 3 dl kookosmaitoa (itse käytin kookoskermaa ja jatkoin sitä hieman vedellä)
- sitruunan mehu
- 1 tl cayannepippuria
- suolaa
Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin kypsää kanaa, mutta jos sinulla on raakaa kanaa, kuten minulla, kannattaa se kypsentää ensimmäisenä erillisellä pannulla tai siirtää toiseen astiaan odottamaan ruokaan menemistä.
Kanat paistuvat eri pannulla |
Ennen ruuanteon aloittamista suosittelen laittamaan yhtäaikaa pannulle menevät ainekset samaan kippoon, jolloin itse ruuan valmistaminen on helpompaa. Voit myös laittaa ne pannulle omista purkeistaan, mutta minusta tämä tuntuu vähemmän kaaoksiselta.
Maustekipossa: valkosipuli, inkivääri, curry, kaneli, paprikajauhe, laakerinlehdet, chili, makeuttaja ja suola Toisessa kipossa sipulit |
Kuumenna pannu kuumaksi ja lisää sille öljy. Lisää sipulit ja anna niiden hieman ruskistua. Lisää mausteet: valkosipuli, inkivääri, curry, kaneli, paprikajauhe, laakerinlehdet, chili, makeuttaja ja suola. Pyörittele pannulla 2 - 3 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti