maanantai 24. syyskuuta 2012

Mustapapu-quinoarisottoa

Pikaruokaa

Tänään ruuanlaitto sujui kiireessä tai ehkä enemmänkin nälässä. Olin jo kaupassa niin nälkäinen, että tuskin maltoin kävellä Hesburgerin ohi, ryntäämättä ensimmäisestä ovesta sisään.

Lisäksi olin jo aamulla päättänyt tekeväni ruokaa, joka koostuu useammasta vaiheesta ja jossa marinointikin kestää muutaman tunnin. Se päätös ei pitänyt. Vaihdoin reseptiä lennosta; etsin netin syövereistä reseptin, johon tulisi suunnilleen samoja aineita, kun mitä olin ostanut ja löysin tämän. En tietenkään malttanut pitäytyä ohjeessa, vaan tein oman pääni mukaan. Saattaa olla jo kyseenalaista, onko resepteissä samat ruuat.

Öljykastike

Kesäkurpitsojen kanssa paistuu valkosipulit.

Tällä kertaa en tehnyt minkäänlaisia alkuvalmisteluja ja se kaaos tuntui sielussa ja sotkussa; tein kymmentä asiaa yhtaikaa, joista mikään ei tuntunut onnistuvan. Ja samalla tietenkin keksin ruokaan uutta lisättävää. Tämä kuitenkin osoittautui erittäin käyttökelpoiseksi reseptiksi nopeutensa ja herkullisuutensa ansiosta, joten tuloksena ei ole mikään "pannukakku" (heh heh)

Mustaa kultaa?
Paljon korianteria!

Quinoarisottoa (kahdelle tai kolmelle)



  • 2 dl quinoaa
  • 4 dl vettä/kasvislientä/kanalientä
  • 0,5 tl kurkumaa
  • (ripaus sahramia)

  • 2 rkl puristettua limen mehua
  • 2 tl hunajaa
  • 1 tl kuminansiemeniä (murskattuna tai kokonaisena)
  • puolikas chili (tai 1 tl chilijauhetta)
  • 1 tl hienonnettua inkivääriä
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,5 dl oliiviöljyä

  • 1 dl kypsiä, huuhdeltuja mustia papuja (laitoin tetrallisen, eli n. 300g)
  • puolikas kesäkurpitsa
  • (halutessa myös muita kasviksia, kuten paprikaa)
  • 1 - 2 kynttä valkosipulia
  • 0,5 dl tuoretta korianteria

Kuumenna kattila kuumaksi ja lisää siihen hieman oliiviöljyä. Paista huuhdeltua quinoaa öljyssä hetki (n. 1 min) ja lisää kattilaan vesi (tai kana/kasvisliemi). Vähennä lämpöä reilusti ja peitä kannella. Anna kypsyä n. 15 - 20 min. 

Poista kesäkurpitsasta siemenkota ja leikkaa kurpitsa pieniksi paloiksi. Kuumenna pannu ja lisää sille öljyä. Lisää pannuun kesäkurpitsa ja 1 - 2 valkosipulinkynttä, jotka on leikattu isoiksi paloiksi vaikka kuorineen (noin kolmeen osaan, niin että saat ne helposti eroteltua, kun kesäkurpitsat ovat kypsiä). Valkosipulien on tarkoitus vain antaa maukua kesäkurpitsoille ja ne käytetään myöhemmin. Siirrä paistetut kurpitsat sivuun odottamaan

Sekoita astiassa hunaja, limen mehu, kumina, suola, chili ja inkivääri. Poista nyt kesäkurpitsojen kanssa paistetut valkosipulit pannulta, poista niistä kuoret, pilko pieniksi ja lisää seokseen. (Voit käyttää myös kypsentämätöntä valkosipulia, jos haluat enemmän sen makua) Lisää sekaan ohuena nauhana oliiviöljy ja sekoita koko ajan vispilällä tai haarukalla. 

Kun quinoa on kypsää ja kattilasta on haihtunut neste, ripottele pinnalle kurkuma (ja sahrami). Sekoita.  Lisää kattilaan huuhdellut mustat pavut, kesäkurpitsa ja öljyinen kastike. Sekoita. Lisää joukkoon hienonnettu korianteri ja sekoita. Tarjoile heti. Ruuan seuraksi sopii hyvin esim. raejuusto.

Pavulla on quinoa-naama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti