perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ta-daa, eli munakasrulla featuring Nottingham

rullallinen ravintoaineksia

Olen pitänyt luovasti taukoa kaikista bloginpitovelvollisuuksistani. Syitä on monia, mutta uskottavin tekosyy lienee ulkomailla asumisen vaikeus. Lähdin syksyllä viettämään vaihto-oppiliutta Englantiin ja tällä tiellä matkaan edelleenkin. Blogin pitäminen ei ole napannut, varsinkaan ruokasellaisen. Olen toistuvasti löytänyt itseni syömästä samoja ruokia, joiden resepteistä tuskin kukaan on kiinnostunut. Englanti, tuo jokaisen kulinaristin unelmamaa!


Nottinghamin tunnelmissa

Muutaman viime viikon aikana olen kuitenkin intoutunut kuvailemaan kokkailupuuhiani ja miksipä en niistä muutamaa sanaa kirjoittaisikin.

Tänään tein munakasrullaa. Opin reseptin kämppikseltäni. Mietin vain, miten olen tähän asti osannut elää ilman tätä ruokalajia! Todellinen laitasinnesisäänmitähaluat-pitsankorvike. Tämän rullan täytteen pääraaka-aine on quorn-"jauheliha", jostain syystä olen Englannin maaperällä kasvissyöjä. Ja jos joku nyt väittää, ettei pekoni kuulu kasvisruokavalioon, niin vasta-argumenttini teille: hmppff!


Quorn-munakasrulla


munista tuli pannukakku


rasvakeko naamioitu näyttämään terveelliseltä

epäterävät täytteet


jos se on hyvää/pahaa, lisää juustoa

Ainekset rullaan

  • 5 munaa
  • pari desiä maitoa/kermaa
  • desin verran jauhoja (käytin manteli-)
  • suolaa hippunen

Täyte

  • 300 g quorn-"jauhelihaa" (tai miksi tätä nyt kuvailisi, pöperöä?)
  • rasiallinen pekonikuutioita
  • 3 shalottisipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • puolikas chili
  • 100-200 g tuorejuustoa
  • paketti feta-juustoa
  • pippuria
  • suolaa
  • 3 kevätsipulin vartta
  • tuoreita basilikan lehtiä nippu
  • paprika hienonnettuna
  • juustoraastetta

Vatkaa ensin munakasrullan ainekset keskenään ja paista pellillä, leivinpaperin päällä, 200-asteisessa uunissa 30 min. Kumoa toiselle leivinpaperille.

Pilko kaikki ainekset. Paista pannulla: shalottisipuli, valkosipuli ja chili. Lisää sekaan pekoni ja kypsentele lisää. Laita sekaan quorn-jauheke ja paista kymmenisen minuuttia. Lisää pippuria ja suolaa tarpeen mukaan. Lisää fetat ja tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. 

Lisää vasta ihan viimeisenä kevätsipulit, basilikat ja paprikat. Sekoita ja ota levyltä.

Levittele täyte munakaspannarin päälle ja kääri tiukalle rullalle leivinpaperin avulla. (Rullaan pitäisi kai laittaa tosi hintsusti täytettä, jos meinaisi, että tämä onnistuisi ilman täyttä avalanchia.) Aseta takaisin pellille taitekohta alaspäin, ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista vielä 200-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia.

tarjoa raikkaan salaatin kera tai edes värikkäältä lautaselta


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Katkarapu-quinoasalaatti

Lämmin salaatti.

Ah, olipas kiva päästä pitkästä aikaa kunnolla kokkaamaan. Arjen keskellä sitä tulee helposti vain turvautumaan vanhoihin tuttuihin ja usein myös pahahkoihin ruokiin, eikä niistä ole mitään järkeä blogiin kirjoittaa. Tänään päätin kuitenkin tehdä oikeasti ruokaa. Päätin liata sata kippoa, että saan kahden päivän ruuan ja tuhlata liikaa rahaa yksin syömääni ateriaan, mutta täytyy sanoa, että tämä oli sen arvoista!

Keittiön kukkaruukku.
Kaupassa ollessani päätin, että teen jotain ruokaa katkaravuista, mutta siihen ideani sitten loppuivat. Selailin nettiä reseptin toivossa, mutta sitten päätin vain soveltaa. Jos otan hyviä raaka-aineita, on tuloksenkin pakko olla hyvää, eikö? Tästä ruuasta voi hyvin jättää joitakin komponentteja pois (lisätä ehkä jotain muita) ja toimii varmasti yhtä hyvin. 

Tämä ruoka todellakin vaatii jonkin verran valmisteluja ja jälkikäteen tiskaamista, mutta tämä voisi olla todella hyvä alkuruoka useammalle ja toimii myös pääruokana parille kolmelle ihmiselle.

Marinadi katkaravuille.


Katkaravut maustumaan hetkeksi.


Pahannäköistä mutta hyvää mössöä.

Kohta pannulle.

Nopea paisto.

Quinoaankin hieman paistopintaa.

Paistettaessa voi tulla liikaa nestettä.


Herkkukeko.

Lämmin katkarapusalaatti 2 - 3: lle

  • 100 - 200 g katkarapuja
  • puska persiljaa
  • 1 chili
  • 1-2 kynttä valkosipulia
  • 2 limeä
  • muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä
  • 1 tl hunajaa
  • suolaa
  • pippuria
  • 1 dl quinoaa
  • reilu kourallinen kirsikkatomaatteja
  • 2 avokadoa
  • n. 10 cm pätkä purjoa (ei pakollinen)

Tee ensin marinadi katkaravuille. Pilko suljettavaan astiaan kourallinen persiljaa, valkosipulin kynsi ja puolet chilistä. Purista sekaan yhden limen mehu, ja lisää pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja teelusikallinen hunajaa. Rouhi sekaan myös suolaa ja pippuria. Kierittele katkaravut hyvin marinadissa ja laita jääkaappiin odottamaan paistoa.

Seuraavaksi kannattaa tehdä tomaatti-avokado-mössö. Sekoita astiassa pilkotut tomaatit, avokadot, reilusti persiljaa, limen mehu, hieman oliiviöljyä, 0,5 - 1 kynsi valkosipulia, toinen puoli chilistä ja ripaus suolaa ja pippuria. Laita jääkaappiin odottamaan.

Kypsennä quinoa pakkauksen ohjeen mukaan (Huuhtele quinoaa. Kypsennettäessä vettä puolet enemmän kuin quinoaa. Vesi kiehumaan ja quinoa kiehuvaan veteen --> levy kiinni --> quinoa hautuu kypsäksi kannen alla noin vartissa). 

Kun quinoa on kypsää, paista pieniksi pilkottua purjoa nopeasti pannulla oliiviöljyssä tai voissa. Lisää quinoa pannulle ja sekoittele hetki. Siirrä seos takaisin kattilaan ja laita pannulle lisää öljyä. Sekoita purjo-quinoan sekaan avokado-tomaattimössö ja laita tarjoiluastiaan.

Kaada katkarapu-marinadiseos paistumaan. Katkarapuja ei kannata paistaa kuin hetki, jottei niistä tule kumimaisia. Jos tuntuu, että pannulla on liikaa nestettä, siitä voi osan kaataa pois (suosittelen että talteen, se on hyvää!)

Kun katkaravut ovat kypsiä, sekoittele niitä hetki vielä marinadikulhossa ennen kuin laitat ne tarjoiluastiaan mössön päälle. Tarjoile!


Maistuu sellaisenaan.
Tämä on varmasti vielä parempaa seuraavana päivänä, kun maut oikein voimistuvat. Nimi vain muuttuu radikaalisti, siis, noh kylmäksi salaatiksi. 

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kebakoita ja raitaa

Intialaiset tai turkkilaiset tuoksut.
Tänään halusin jotain tuhtia ja päätin jauhelihakohun innoittamana syödä kebakoita (kepakoita? kebabia? lihapullia?) Tavalliset lihapullat ovat mielestäni vähän tylsiä, joten kaivelin netin syövereistä ideoita ja Pirkan nettisivuilta löytyi idea turkkilaisiin kebakoihin. Lisäilin reseptiin hieman omiani, totta kai.

En juurikaan tunnista eroa turkkilaisen ja intialaisen kebakon välillä tämän reseptin kohdalla, joten päätin tehdä sen kaveriksi raita-kastiketta.

Kebakoihin kuuluisi kai laittaa jotain tikkuja, mutta en näe siinä mitään järkeä, kun niitä ei kuitenkaan voi syödä. Jos haluat kuitenkin syödä kebakkosi mieluummin tikun kuin haarukan nokasta, niin kannattaa luultavasti liottaa tikkuja vedessä vartin verran ennen uuniin laittoa.


Paljon mausteita ja pähkinää tuomaan rakennetta.

Mössö sekaisin.


Makkaran kokoisia pötköjä.


Erilaista kahvia.

Kebakot

  • 400 g naudan tai lampaan jauhelihaa
  • sipuli silputtuna
  • 2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • 1 kananmuna
  • kuivattuja yrttejä noin teelusikallinen/yrtti: persiljaa, minttua, korianteria
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl kuminaa
  • muutama tippa tabascoa
  • ripaus cayannepippuria/chiliä
  • pari ruokalusikallista murennettua fetajuustoa
  • 2-3 rkl rouhittuja pähkinöitä (hasselpähkinää tässä reseptissä)

Sekoita kaikki ainekset keskenään astiassa. Voit halutessasi paistaa sipuleita hieman etukäteen, jottei ne jää raa'aksi uunissa. Tee massasta noin grillimakkaran kokoisia pötköjä kostutetuin käsin ja asettelen uunipellille tai vuokaan. Paista kebakoita 200-asteessa 20 minuuttia.

Raita

  • 3 dl maustamatonta jukurttia
  • puolikas kurkku raastettuna
  • 1 tl kuminaa
  • ripaus chilijauhetta
  • 1 tl kuivattua (tai tuoretta) minttua
  • suolaa
  • pippuria
  • 1 valkosipulin kynsi hienonnettuna / kuivattua valkosipulia / valkosipulijauhetta
Raasta kurkku ja laita se valumaan siivilään tai suodatinpussiin. Ripottele sen päälle suolaa, jotta nesteet lähtevät paremmin liikkeelle. Laita myös jukurtti valumaan suodatinpussiin. Valuttamisen voi aloittaa jo ennen kebakoiden tekoa, jotta nestettä lähteen mahdollisimman paljon. Kun liika neste on valunut, sekoita kaikki aineet keskenään ja laita raita maustumaan jääkaappiin.

Tarjoile kebakot salaatin tai riisin tai vaikka pitaleipien kanssa.


Nam.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Viljaton piirakka

Päivällinen
Tässä ohje viljattomaan piirakkaan, johon tulee paljon voita ja älyttömästi juustoa! Pohja ei ole aivan samanlainen kuin esim. pakasteen muro/ruistaikina, muttei mielestäni eroa häiritsevästi viljaa sisältävistä pohjista.

Piirakka tehdään kahdessa osassa. Ensin paistetaan pohjaa ilman täytteitä, jotta se saa rakennetta. Suosittelen kokeilemaan, käy vaikka gluteenittomaan pöytään!

Pohja uunista
Täytteet

Lisää juustoa


Juuri pesty superpuhdas uuni


cheeeeeeeeeeeeeeeeeese

Pohja

  • 60 g voita
  • 1 dl mantelijauhoa
  • 1 dl tattarijauhoa (tai pelkästään 2 dl mantelijauhoa)
  • 150 g (3 dl) juustoraastetta
Sekoita sulaan voihin muut aineet ja painele piirakkavuoan pohjalle. Paista 175-asteisessa uunissa 15 min.

Täytteet 

Täytteeksi käy tietenkin mitä vain, mutta tähän piirakkaan tuli:
  • punasipuli viipaleina
  • muutama kirsikkatomaatti viipaleina
  • vihreitä pepperoneja palasina
  • meetwustiviipaleita
Laita piirakka uuniin vielä puoleksi tunniksi. Voit nostaa lämpötilaa 200 asteeseen viimeiseksi 10 minuutiksi, niin saat kullanruskean pinnan.

Syö pois

lauantai 24. marraskuuta 2012

Pesto

Jumalten ruokaa.

Ystäväni taannoin ollessa kylässä, päätimme itse tehdä pestoa lisukkeeksi. Tiesin sen varmasti olevan parempaa, kuin kaupasta ostetut, mutta en ollut varautunut siihen tajunnanräjäyttävään makuelämykseen. Olisin voinut syödä koko peston pelkiltään suoraan kulhosta! 

Käytimme pestoon perinteisten (lue: kalliiden) pinjansiementen sijasta kuorittuja manteleita, joihin sauvasekoittimeni ei tehnyt tuhoa. Purutuntumaa jäi hurjasti, vielä kun basilikan varretkin tuppasivat jäämään ehjiksi. Suosittelen siis tekemään tämän tehosekoittimessa, jos sellainen vain on, mutta sauvasekoittimellakin saa oikein hyvänmakuista mössöä, joskin melko kokkareista.  

Pesto

Varoitus!  Kun tätä kerran tekee, ei Pirkka-pesto maistu enää miltään. 

  • kaksi ruukullista tuoretta basilikaa
  • 3 valkosipulin kynttä
  • kourallinen kuorittuja manteleita (tai pinjansiemeniä)
  • reilusti parmesan-juustoa paloina tai raasteena
  • ripaus suolaa
  • oliiviöljyä
Hienonna kaikki aineet, paitsi oliiviöljy, tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Kaada oliiviöljyä ohuena norona peston sekaan koko ajan (esim. sauvasekoittimella) sekoittaen, kunnes saat halutun juoksevahkon koostumuksen. Tarjoile lisukkeena. Tämä on parempaa seuraavana päivänä!

guacamole

valmis mössö

Tex Mex -ruoka ei ole mitään ilman guacamolea, se tasoittaa hyvin meksikolaisen ruuan tulisuutta. Virhe, jota tuskin tekee kahta kertaa, on ostaa kaupan valmista guacamolea, jossa avokadoa on ehkä 3 % ja loput lisäaineita. Teemme siis tämän soossin itse.

Tähän en ole katsonut mistään valmista reseptiä, olen vain omassa päässäni kuvitellut, mitä guacamoleen kuuluisi ehkä laittaa.

Guacamole porukalle

  • 2 kypsää avokadoa (puristaessa antaa periksi, muttei liikaa)
  • 3 - 6 jalapenoviipaletta hienonnettuna
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • tomaatti pieniksi pilkottuna (voi poistaa siemenet)
  • 1 dl ranskankermaa
  • 1 tl suolaa
Kaikki aineet sekaisin joko haarukalla survoen tai tehosekoittimessa. Anna vetäytyä hetken jääkaapissa, että maut tasaantuvat. Nauti vaikka tortillojen täytteenä tai minkä tahansa ruuan lisukkeena.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Munakoisolasagne

Parasta syömääni lasagnea!

En ole koskaan tykännyt munakoisosta! Se on ollut mielestäni kitkerää ja sen koostumus on ollut vähintäänkin luotaantyöntävä; kuin purkkaa söisi. Olenkin ihmetellyt, kun monet ovat hehkuttaneet sen olevan kasvisten parhaimmistoa.

Kunnes (hyvissä tarinoissa on aina "kunnes") suostuin ottamaan ystäväni kanssa puoliksi munakoisoannoksen kiinalaisessa ravintolassa hänen sitä kehuttuaan. Ja se oli taivaallista! Ihana öljyinen ja muussaantunut rakenne oli imenyt kaikki maut itseensä! Ystäväni avustuksella ymmärsin, että olen aina saanut/syönyt munakoisoni raakana! 

Tämäkö muka hyvää?
Koska olin nyt käännytetty, päätin kokeilla kotioloissakin josko munakoiso voisi voittaa minut puolelleen toistamiseen. Löysin mahtavanoloisen reseptin, jota tietenkin muokkasin mielin määrin. Tämän reseptin salaisuus on uunissaoloaika, öljy ja valkosipuli: niitä kaikkia tulee olla paljon.

Munakoisot laitetaan suolan avulla itkemään.
Laiskan valinta.
Öljyä, valkosipulia, öljyä ja taas valkosipulia.
Kerroksittain munakoisoa, öljyä, valkosipulia,
korianteria, mozzarellaa  ja tomaattikastiketta.
Loppuajaksi vielä valtavasti juustoa pintaan paistumaan!

Munakoisolasagne

  • 2 munakoisoa
  • valmis purkki tomaattipastakastiketta
  • 2 mozzarellapalloa
  • paljon paljon valkosipulimurskaa
  • paljon paljon oliiviöljyä
  • tuoretta korianteria (ei pakollinen)
  • suolaa 

Leikkaa munakoisot viipaleiksi, asettele leivinpaperin päälle ja ripottele pintaan suolaa. Anna itkettyä n. 15 min ja kuivaa munakoisot talouspaperilla. Peitä uunivuoan pohja tomaattikastikkeella ja lado munakoisoja sen päälle kerrokseksi. 

Lorauta jokaisen munakoisopalan päälle reilusti öljyä ja levitä jokaiselle palalle myös reilusti valkosipulimurskaa. (Voit ripotella paloille myös hieman suolaa.) Laita paloille tuoretta korianteria ja mozzarellaviipaleita (ja tähän päälle taas tomaattikastiketta). 

Tee samanlaisia kerroksia niin monta kuin vuokaan mahtuu tai niin monta kuin munakoisoa riittää. Peitä kerrokset vielä reilulla määrällä juustoraastetta/mozzarellaa.

Peitä vuoka foliolla ja paista lasagnea 175-asteessa tunnin verran. Ota folio pois vuoan päältä ja paista vielä 15 min ilman foliota, juusto paistuu ihanan ruskeaksi pinnalta. Ota lasagne uunista ja anna sen seistä vielä 15 minuuttia ennen tarjoilua.